Koko kaupungin laajuisen runotapahtuman saaminen Tampereelle, oli ollut pitkään monien yhteinen unelma. Runokaupunki teki haaveista totta, kun viikon ajan 7.-13.6.2010 Tampereen täytti yli 70 erilaista runotapahtumaa. Tapahtumista suurin osa oli maksuttomia, ja ne tavoittivat tuhansia ihmisiä. Ensimmäisen Runokaupunki-tapahtumaviikon suojelijana toimi akateemikko Kirsi Kunnas.
Runokaupungin visioita olivat avoimuus, yhdessä tekeminen ja kokeminen sekä taiteidenvälisyys. Runo oli viikon ajan osa tamperelaista kaupunkimaisemaa. Runon saattoi kohdata niin kuppiloissa, kukkakaupassa, kadulla, talojen pihoilla, bussissa kuin vanhainkodissakin.
”Runo synnytti sitä, mihin se parhaimmillaan pystyy: läsnäolon tunnetta, kohtaamista, välitöntä iloa”, totesi yksi Runokaupungin toimijoista, runoilija Risto Ahti. Runokaupunki-festivaali toteutetaan seuraavan kerran kesällä 2011. Ensi talvena Runokaupunki jatkuu yksittäisten tapahtumien ketjuna.
Mikä tekee Tampereesta runokaupungin? 8 tamperelaisrunoilijaa vastaa.
NIINA HAKALAHTI:
Täällä on runoille sopiva maaperä. Täällä on kasvanut eri aikoina hyviä runoilijoita, sitten vielä maailman ainoa runokauppakin puski esiin Hämeenpuiston mullasta. Kasvualusta on siis sopivan ravinteikas ja monipuolinen.
J.K IHALAINEN:
Hämeestä tulee suuri joukko omapäisiä runoilijoita, "Hämeen valistuneita pakanoita", joilla on juureva ote sekä kieleen että kansan viisauteen. Tätä perinnettä jatketaan.
ARTO LAPPI:
Tampereesta tekee runokaupungin
koski joka kulkee ikiaikaisena
punatiilisten rakennusten lomassa,
ja harju joka on noussut haikuksi
kahden välkkyvän järven väliin.
JUHA RAUTIO:
Kaupungin politiikka noudattaa dadan henkeä. Tampere on ompelukoneen (leijona nimeltä Tam) ja sateenvarjon (Pere-leijona) satunnainen kohtaaminen leikkauspöydällä (Tampere-talo). Elävien ja kuolleiden runoilijoiden kaupunki, Tampere.
JUSSI RUSKO:
Runokaupungin Tampereesta tekee runoilijat,
menneet, nykyiset ja tulevat
ja tietenkin kaupunkilaiset, monen sortin toimijat,
hyvät lukijat, runouden ystävät ja harrastajat
jotka puhuvat ummet ja lammet
mutta osaavat kunnellakin, kaikenlaista.
Ajattelemalla runoilijat ja runouden kumppanit
köhivät kokoon pieniä lauseita
mitä eriskummallisemmista asioista.
Kaikki tämä, yhteinen henkinen omaisuus,
kesyttömyyden puhti (jota vielä onneksi on),
kantaa komeasti mennyttä ja tarjoilee tulevaa.
TUIJA VÄLIPAKKA:
Kuin kävelisi pitkin peräkkäisiä keinulautoja,
tämä kaupunki,
männyt poltettua tiiltä
pitkät piiput kohti pilvien savua,
jalanjälki siellä täällä hiipuvana kuin maanjäristysvalo.
Jonakin näistä aamuista
kun palokujat virtaavat verkkaan lävitse
niin kuin ikiaikainen tehtävänsä unohtava koski
alan ryskyä
ilman pelon häivää
vastavirtaan.
JYRKI VAINONEN:
Tampereesta tekee runokaupungin jokainen runoilija, mennyt, nykyinen ja tuleva, joka täällä asuu ja työskentelee. He jättävät jälkeensä runon muotoisia jalanjälkiä: menkää vaikka ja katsokaa, millaisia tassunpainaumia löytyy Pyynikin poluilta tai Tampereen puistojen hiekkakäytäviltä.
KRISTIINA WALLIN:
Runokaupungissa voi tutkia kontrapunktin salaisuutta tai viettää talvea Kukunorin ja Kalaharin kanssa. Sen lisäksi kaupungin karttapohjalle syntyy uusia säkeitä, jotka lohduttavat, ilostuttavat, voimaannuttavat. Runokaupungissa on ihmisiä, jotka pysähtyvät kuuntelemaan, lukemaan ja kirjoittamaan, tunnustelemaan sanoja. Kantavat runoa taskunpohjalla.
